Helsinki hymyilyttää mua kun palaan sinne pitkästä aikaa, näen hassuja asioita, meikattuja yksivuotiaita ja mukavia tätejä jotka yrittää ostaa multa bentsoja, ja muistan taas että kaikki tällainen on täällä aika normaalia. Vanha mies nojailee Asematunnelissa pylvääseen ja piirtää keskittyneenä vihkoonsa, ottaa selkeästi mallia arkkitehtuurista ympärillään, ja painuu mieleeni koska muut pyyhältävät kiireessä ohi. Mietin vieläkin kuuroa miestä, joka tuli pyytämään rahaa viikko sitten. Mietin nuorta pariskuntaa jotka kädet täristen, puoli omaisuutta muovipusseissa kääntävät sätkää asemalla, liian vähissä risaisissa vaatteissa pakkasessa.
"Tiesittekö että ihmiset, jotka tekee kaikkensa tehdäkseen muut onnelliseksi, jää lopulta itse yksin?"
joku toteaa kahvilan pöydän ääressä kuin se olisi jonkin tieteellisen tutkimuksen tulos ja se ärsyttää mua vieläkin. Olen kuullut sen niin monta kertaa että se kuulostaa korvaani kliseeltä, vaikka se on oikeasti rasittavan totta.
Saman päivän aikana kadotan lompakkoni, näen tähdenlennon aamulla, kuulen kuinka katutaikuri suuttuu siitä ettei ohikulkeva mies usko taikuuteen, halailen koiranpentua ja otan hetkeksi syliin ihmisiä joita en ole nähnyt aikoihin. Kuuluu hyvää. Joo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti