sinatra

On hirveä vimma kirjoittaa. Luoda, selittää, laittaa asiat raameihin jotta ne kävisivät järkeen. Haluaisin kirjata ylös kaiken, kaikki hajanaiset ajatukset, haluaisin kirjoittaa kirjoja minusta, ihmisistä ja koko maailmasta ympärilläni. Päiväkirja on täynnä kesken jääneitä ajatuksia, päässä on loputtomiin ajatuksia tarinoista jotka haluaisin rakentaa ja kertoa.
On palava halu valokuvata, laittaa hetket talteen, ripustaa ne myöhemmin seinille. Haluan nähdä konkreettisesti kaiken mitä olen kokenut, tai jos en kaikkea, niin suurimman osan. Rakastan sitä, kun voin palata asioihin milloin haluan ja muistaa kaiken.
Astuin liian suuriin saappaisiin itse, kukaan ei ollut kannattelemassa kun otin niissä askelia, enkä voi olla siitä muuta kuin kiitollinen.

Takana on varmaan yksi elämän tähänastisesti rankimmista ja samalla tärkeimmistä viikoista. Parhaimmista. Pelkäsin kuukausitolkulla ja muistan kuinka viime maanantaina istuin autossa matkalla lentokentälle, oksetti ja pelotti, kadutti ja ahdisti. Pitkälti turhaan.
Poistuin viikoksi mukavuusalueeltani täysin, otin vastaan täysin vieraita ihmisiä, miltei toiselta puolelta Eurooppaa. Yksi parhaista asioista joihin olen ikinä ryhtynyt. Nauroin niin paljon etten tiennyt sen olevan mahdollista, kohtasin avokätisyyttä joka lämmittää vieläkin ja opin arvostamaan sitä mikä on ympärilläni päivittäin. Itsestäänselvyydet eivät olleet enää itsestäänselvyyksiä, kun sai täysin ulkopuolisen näkökulman asioihin.

Tänään halasin kaikkia pitkään, rutistin oikein kovaa ja poltin vielä viimeiset tupakat tutuksi tulleessa porukassa. Sepustin kaikille kuinka lokakuussa nähdään okei, pidä huoli itsestäsi ja tuntuu että lokakuu on tosi kaukana. Bukarest on tosi kaukana, oma koti tuntuu tyhjältä ilman yhtä ylimääräistä ihmistä.

Niin kovin kiitollinen itselleni siitä, että lähdin mukaan, vaikka pelkäsin. On kiehtovaa, kuinka kuusi päivää voi avata maailmaa minulle niin paljon, kuinka voi kiintyä ihmisiin joita ei edes tunne vielä läpikotaisin.

Perjantai-iltana Töölönlahdella Helsingin kauneus mykistää hetkeksi kaikki meistä ja mulla nousee pala kurkkuun kun tajuan että tässä on koti.