kotona on sotkuista. unohdan imuroida, viedä roskat ja korjata postit eteisen lattialta, vaikka teen joka päivä läksyt ja vien kissan lenkille. juttelen vanhemman naisen kanssa linnuista puistossa, vaatekaapissani on vaaleanpunainen pörröinen takki vaikka olen kuulema liian vanha sellaiseen. ikävöin yhtäkkiä hirveästi, joku turhan tuttu sanoo omalle lapselleen "ai että sä olet typerä", ja mua harmittaa etten ole tilanteessa osallisena ensimmäistä kertaa.
mulla on tosi kova ikävä vähän huonosti vaalentuneita, kiharoita hiuksia ja spontaaneja naurunremakoita. mulla on ikävä mun ihmisiä, niitä joiden luokse mä palaan aina kotiin, joiden luokse teen kotini ja jotka haluaisin tuntea kokonaan. olen kyllästynyt vihaan ja puolien valitsemiseen ja istun yhdeltä tiistaiaamuna hereillä kysyen kissalta "mitäs nyt tehdään" koska mua valvottaa se että ihmiset ei voi rakastaa toisiaan vaan tuudittautuu vaan vihaan ja pelkoon ja siihen että "jotkut ihmiset nyt vaan on parempia kuin toiset ihmiset."
suuria asioita jotka eivät mahdu päähäni vaikka kuinka pohdin. se ei haittaa. syön kiivejä aamupalalla, lounaalla ja päivällisellä ja yksinäinen arkeni on hurjan rauhoittavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti