Kaaduin eilen matkalla koulusta kotiin. Ensin nauratti kun istuin bussissa polvet auki, ihan kuin lapsena. Illalla nousi pala kurkkuun kun hypähtelin suihkun alla veden poltellessa haavoja. Tuntui etäisen tutulta vieläkin, puolentoista vuoden jälkeen.
On niin paljon ajateltavaa. Nukun kymmentuntisia öitä ja herään silti väsyneenä. Aamulla olen voimaton kaikkien tunteiden edessä, joku pahastuu kun epähuomiossa poltan bussipysäkin katoksessa röökiä, en jaksa pyytää anteeksi.
Pienin askelin laskematta päiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti